Me ollaan LM:än punaisen kanssa oltu kavereita vuoden 2004 loka-marraskuusta. Seitsemän pitkää vuotta, kolmasosa mun elämästä. Poltan maksiaskin suunnilleen puolessatoista päivässä, viitisentoista askia kuukaudessa.
Viimeaikoina olen saanut paljon palautetta siitä, että kannattaisi ehkä harkita lopettamista tässä pikkuhiljaa. Yleensä kuittaan asian sillä, että ei pysty, tällä hetkellä nautin tupakoinnista ihan liikaa eikä siitä silloin mitään tule, kun sen halun täytyy lähteä itsestä. Tänään kävi mielessä, että nautinko kuitenkaan oikeasti siitä niin paljon, kuin annan ymmärtää? Vai uskottelenko niin itselleni (ja muille) siksi, että pelkään ettei itsekuri riitä lopettamiseen ja sitten saan vittuilut niskaani, jos en onnistukkaan? Se ainakin on varma, että vain osa polttamistani tupakeista saa aikaan mielihyvää, joskus tulee jopa paha olo.
Aika usein tupakan poltettuani totean, ettei se aiheuttanut toivomaani mielihyvää. Poltan toisen heti perään ja muutaman imun jälkeen kaduttaa. Ei olisi tarvinnutkaan, ei tehnytkään mieli, hyi pahaa, rahaa meni hukkaan. Kuinka montaa polttamistani tupakeista minun ylipäätään tekee mieli? Usein poltan lähinnä siksi, että poikaystävä tai joku kaveri pyytää mukaansa tupakalle tai siksi että "kyllä nyt täytyy, kun kohta ei sitten kolmeen tuntiin taas pääse".
Harrastan myös tapatupakointia. Koulussa tauoilla mennään tottakai ensimmäiseksi tupakalle. Ulos mennessä ylipäätään poltetaan tupakka. Ruuan jälkeen poltetaan tupakka. Treenin jälkeen poltetaan tupakka. Autoon mennessä poltetaan tupakka.
Ihmisiä määritellään ja lokeroidaan sen mukaan, polttavatko he vaiko eivät. Koulussa uusi kouluttaja kysyy aina, onko luokassa tupakoitsijoita. Jopa itse määrittelen itseäni tupakoinnin kautta. Tupakointi on osa minua ja sitä mitä olen. Olen sitä ja tätä ja kaiken muun lisäksi olen tupakoitsija. Olen oikeakätinen ja silti olen alusta saakka polttanut vasemmalla kädellä.
Yksi syy siihen, etten ole uskaltanut tehdä lopettamispäätöstä on se, että osa minua tavallaan loppuisi. Ehkä pelkään jollain tasolla muuttuvani ihmisenä. Tai sitten pelkään leimautumista. Minut on jo leimattu tupakoitsijaksi. Joa vaikka lopettaisinkin, minusta ei koskaan tulisi tupakoimatonta. Minusta tulisi ex-tupakoitsija. Jonkin sortin tautinen, joka saattaisi hetkenä minä hyvänsä langeta uudestaan, kuin entinen alkoholisti tai narkkari konsanaan. Ja jeesustelijoilla riittäisi puhuttavaa. Muutenkin minua on aina ärsyttänyt kovasti ne (tupakoitsemattomat) moraalinvartijat, jotka on aina muistuttamassa tupakoinnin vaaroista. Ei niistä tarvitse minulle itselleni kertoa, johan minä helvetti sentään päivittäin niistä luen sen tupakka-askin kyljestä! Ja kyllä, itse olen tieni valinnut.
Välillä jostain syystä tällainen moralisti saa kuitenkin järkytettyä tupakoitsijan ylpeyttäni ja häpeän sitä. Harrastusporukoissani tupakointia ei katsota hyvällä, joten kätken sen polttamalla piilossa, kuin pahainenkin kakara. Torstaina kävin kaljalla vanhan tuttavan kanssa. Valehtelin hänelle käyväni vessassa. Lähdin tupakalle. Jäin kiinni valheestani ja hävetti vielä enemmän. Mikä siinä oli niin vaikeaa sanoa, että nyt on kuule ihan pakko käydä tässä välissä tupakilla?
Elämä olisi kieltämättä monin verroin helpompaa ilman tupakointia. Rahaa säästyisi hurjasti: vähintään 87 euroa kuukaudessa. Kuntoni ja terveydentilani luultavasti paranisivat. Kärvistely loppuisi, aina kun ei vain ole mahdollisuutta käydä tupakalla. Ajoittainen häpeilykin loppuisi.
Pelkään silti. Pitäisikö kahvin ja oluen juonti lopettaa? Rakastan kumpaakin, mutta ne saavat himoitsemaan tupakkaa. Tarkoittaisiko tupakoinnin lopettaminen töissä taukojen radikaalia vähenemistä, kun enää ei "olisi pakko" poistua työpisteeltä? Alkaisinko korvaamaan tupakointia jollakin muulla paheella, kuten karkin syömisellä (ja lihomisella)? Kuinka paljon haittaisi poikaystävän tupakointi?
Vaikka lopettamisessa onkin omat harminsa, ovatko ne silti niin ylitsepääsemättömiä, etten voisi taistella tietäni niiden läpi luopumalla satunnaisesta hyvänolontunteesta, nautinnosta ja isosta liudasta haittatekijöitä? Vai onko nautinto niin suuri, että olen valmis uhraamaan sille rahani, terveyteni ja joitakin mahdollisuuksia tulevaisuudessa?
Ostin tänään askin tupakkaa. Jokaisen polttamani tupakan kohdalla olen pohtinut suhdettani siihen ja syitä ja seurauksia tupakoinnin jatkamisen ja lopettamisen tueksi ja alitajuisesti päätynyt hyvästelemään kyseistä myrkkyä. En päättänyt lopettaa vielä tänään. Toisaalta en päättänyt myöskään jatkaa. Päätin kuitenkin, että tämän askin jälkeen kokeilen, kauanko selviän ostamatta seuraavaa. Aikaisemmilla kerroilla olen selvinnyt ilman maksimissaankin kolme päivää.
Järkisyitä jatkamiselle ei ole. Tunneperäisiä sitäkin enemmän.
*Bitchmode
